keskiviikko, 5. syyskuu 2007

Tunnustus 7

Ensimmäinen keikka ei nyt sitten mennyt ihan putkeen. Olin lähes kokoajan hermostunut enkä saanut itseäni mukaan tunnelmaan. Miehessä ei nyt sinänsä ollut mitään vikaa, helppo ihmisenä, tai tässä kohtaan kuuluisi sanoa kai, että asiakkaana.

Ei mitään suuria vaatimuksia. Aluksi lähetysaarnaaja asennossa ja sitten pikainen vaihto takaapäin. Hän kehui tiukkuuttani, itse ajattelin mielessäni, ettei se olisi ilman kumia edes onnistunut. Hän tykkäsi myös näykkiä niskaani ja korviani. Kuuluiko sen kiihottaa, en muistanut enää.

Oliko ensimmäinen kerta aina tuollainen tai siis ensimmäinen tietoinen kerta vai eikö minusta nyt kuitenkaan olisi tähän.

Panon jälkeen jäin odottamaan, että mitä nyt, aikaa olisi vielä. Hän tahtoi suihkuun kanssani, hän tahtoi että pesisimme toisemme. Suostuin. Suihkussa rentouduin, pesin saippuoiduin, mutta arastelevin käsin häntä, hän minua ollessani takanani. Liutti liukkaita käsiään hellästi ihollani. Tunsin kuinka hän alkoi kovettua takani ja huohottaa. Kuin lukien hänen ajatuksiaan, pyysin häntä hakemaan kumin.

Tämä pano ei vastannut lainkaan edellistä, tässä olin jo mukana, tämä tuntui jo hyvälle. En ajatellut mitään. Pian huomasin laukeavani.

perjantai, 31. elokuu 2007

Tunnustus 6

Näin olin siis päätökseni tehnyt. Ilmoitus on laadittu ja prepaid hommattu. Lyhyt ja yksinkertainen jossa mainitaan myös sana luxusseuraa. Nyt pitäisi siis alkaa keksimään hintoja palveluilleen vai olisiko kaikki saman hintaisia vai olisiko mulla tuntitaksa. Mihin suostuisin ja mihin en. Kalenterikin pitäisi hommata johon merkata kaikki tapaamiset - jos niitä nyt ylipäätään tulisi.

Ei mennyt montaakaan päivää kun puhelin soi. Äänestä päätellen siellä oli keski-ikäinen mies joka käyttäytyi puhelimessa niinkuin olisi tehnyt tätä aiemminkin. Itse yritin kuulostaa mahdollisimman ammatimaiselta kerroin pääasiat ja sovimme tapaamisen seuraavalle illalle hotelliin, olin kyllä sanonut tekeväni myös kotikäyntejä, mutta sen olin päättänyt että minun kotini on minun pyhättöni jossa tätä toimintaa ei pyöritetä.

Tapasimme hotellin aulassa. Löysin aulabaarista kuvaukseen sopivan miehen. Mies oli aika normaalin näköinen ja -vartaloinen, hieman kasvaa kumpua vyötäisillä ja harmaantuvaa ohimoilla. Ei kuitenkaan mikään yököttävä. Olinkin mielessäni ajatellut, että minä itse valitsen asiakkaani, minulla on sihen oikeus, koska jokseenkaan en voisi kuvitella itseäni hommiin 150 kiloisen hikeä puskevan karjun kanssa. Ei, sillä tämähän on tarkoitus olla hauskaa, myös minulle ja saisinhan kahisevaakin. Joka tapauksessa kertasin puhelimessa puhuttuja asioita. Hinnan, ajan, mitä teen ja en. Rahat etukäteen. Ehkäisyä aina käytettävä, paljaalla en suostu. Kaikki oli tälle asiakkaalle ok.

Lähdimme ylös huoneeseen. Hän selvästikin oli tehnyt tätä ennenkin ja tiesi mitä oli tekemässä - mutta tiesinkö minä, tiesinkö sittenkään ?

keskiviikko, 29. elokuu 2007

Tunnustus 5

Uni ei tullut, ajatukset eivät antaneet minun nukkua. Mietin, että pitäisikö minun tuntea itseni nyt jotenkin likaiseksi tai pikemminkin, että onko minussa jotain vikaa kun en tuntenut oloani lainkaan likaiseksi tai pahaksi muutenkaan.

Olin ikäänkuin avannut oven uuteen maailmaan, maailmaan joka oli minulle täysin vieras ja tuntematon, mutta johon olin saanut ensikosketukseni - oikeastaan huomaamattani.

Mitä tästä eteenpäin ? Tahtoisiko pomo uudestaan, olisinko hänen privaattihuora vai jakaisiko hän numeroani eteenpäin. Vai jakaisinko itse ? En toki alkaisi miksikään kenet-tahansa-huoraksi vaan tyylikkääksi ja laadukkaaksi itse itsestään ja hommistaan määrääväksi prostituoiduksi.

Miten alkaisin etenemään. Pitäisi kai laatia ilmoitus nettiin tai lehteen, puskaradio tuskin ei olisi tässä tilanteessa hyvä ratkaisu. Mitä siihen kirjoittaisi, niin että miehet tajuavat ilman että sanoisin suoraan. Pitäisi hommata myös prepaid-liittymä. Näin jo valmiiksi silmissäni tukun rahaa - ahneus minut tähän ajoi.

Olin siis tehnyt päätökseni. Alkaisin sivutyökseni harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, laadukkaasti. Minusta tulisi maksullinen luxusnainen.

tiistai, 28. elokuu 2007

Tunnustus 4

Aivoissani löi tyhjää, vaikkakin samalla ne alkoi jylläämään ja raksuttamaan täydellä teholla. Mikä olisi sopiva summa, kuinka paljon voisin pyytää, kuinka paljon pomo olisi valmis maksamaan ja ennenkaikkea minkä arvoinen olen tai minkä arvoisena itseäni pidän  - jos sitä nyt tuolla asteikolla voisi mitata. Kakskymppiä, viiskymppi, satanen vai enemmän ? Yllättävän vaikeaa määritellä itselleen hinta tai pitäisikö sanoa palveluksilleen.

Ajattelin kokeilla onneani kerran tähän oli menty, sanoin hintani ja jäin odottamaan pomon reaktiota. Hän kaivoi lompakon pukunsa takin taskusta ja maksoi, kysyi vielä maksaessaan olinko varma summasta. Olinko nyt sittenkään sanonut oikean summan. Olin minä, jos kerran kysytään, minä vastaan - tiesinhän arvoni.

Vai tiesinkö sittenkään ? Olinko tuon summan arvoinen tai oliko palvelukseni sen arvoisia. Tuota jäin pohtimaan, kuin myös sitä, että minkä tämä minusta tekisi. Olinko huora vai hienommin sanoen prostituoitu. Mitä tavoittelin tällä ja saavutinko tavoitteeni. Jatkaisinko valitsemallani linjalla vai voisinko kenties todella lyödä tällä rahaksi. Näitä miettien menin nukkumaan.

maanantai, 27. elokuu 2007

Tunnustus 3

Mitä tuollaiseen voi vastata - muuta kuin tiukan EI.

No niinhän sitä luulisi. Lupasin harkita asiaa. Harkitsinkin ja tulin siihen tulokseen, että voisin jopa hyötyä tästä. Silmissäni näin jo ylennyksen ja paksumman palkkapussin. Kunnianhimollani, tai pitäisikö kuitenkin sanoa, että ahneudellani ei ollut rajaa - suostuin siis.

Ilta alkoi tutussa ravintolassa, hyvin syöden, juoden ja keskustellen. Keskustelu oli normaalia, niin työ- kuin vapaa-aikaakin sivuten. Pidin kuitenkin huolen etten kertonut mitään kovin henkilökohtaista, väistin ne kysymykset hyvin diplomaattisesti. Enkä samoin olisi halunnut kuulla pomonkaan yksityiselämästä, jota pakostikin tuli yllättävän paljonkin esiin. Tuo saikin miettimään hänen tarkoitusperiään, etsikö hän jotain pysyvempää, petasiko kenties tulevaisuuttaan. Minulla ei joka tapauksessa ollut tarkoituskaan vakiintua, ei edes siksi kuuluisaksi toiseksinaiseksi, vain hauskanpitoa ja sitäkin vain jos siitä olisi minulle etua ja toinkin sen julki hienovaraisesti.

Menimme taas jo ennalta varattuun hotellihuoneeseen. Sama kuvio toistui - seksi, suihkua ja kotiinlähtö. Ilmeisesti pomo oli kuitenkin tajunnut minun ajattelevan jotain ihan muuta kuin suhdetta hänen kanssaan, koska lähtiessä hän kysyi - "paljonko olen sinulle velkaa ?"

Ihan tuota en ollut ajatellut kun ajattelin sitä omaa etuani.